Vuodesta toiseen

Päiväkirjan pitämisessä on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli ehdottomasti on se, että kun kirjoittaa, voi vaihtoehtoisesti poistaa päästä kaikkea negatiivista tai varastoida muistiin positiivisia asioita. 

Huonoon puoleen törmäsin vahingossa tänään, kun erehdyin avaamaan vuosi sitten kirjoittamiani sivuja. Vuosi on mennyt todella nopeasti, mikä todistaa käsitystä siitä, että ajan kulku muuttuu nyt jatkuvasti. Vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita, sehän ei muutu, tapahtumia 365 päivään mahtuu todella paljon ja siitä syystä onkin tärkeää kirjata ylös ne kaikki ihanat asiat, jottei ne pääse vuosien saatossa unohtumaan. Mutta se, kun lukiessaani vuoden aikaisia tuntemuksia, tajusin, että jokainen rivi olisi hyvin voinut olla tekstiä tämän vuoden päiväkirjani sivuilta, se ei ollut ollenkaan hyvä havainto. Olin vielä otsikoinut päivän ajatukset sanalla "Liisterissä".

Hetken mietinkin, onko tämä lima ajatuksissa ja jalkojen alla sitä samaa liisteriä, jossa on vuosi sitten seisottu, vai olisiko tämä kuitenkin jotenkin "kehittynyttä versiota". Onko vuosi mennyt ihan hukkaan?  Selasin sivuja eteenpäin ja taas eteenpäin, ja voi ihanaa ihmettä, miten sieltä löytyi ne kaikki ihanat, isot ja ihan pienetkin ilon aiheet, joita vuoden päiviini on sisältynyt. Uusia ihmisiä, uusia kokemuksia, jotka ovat rikastuttaneet ja kasvaneet aikaisempien elämänkokemusteni mukana. Oma kiitollisuusmittari heilahti taas yli monta täyttä ympyrää.

Tänään on täydenkuun päivä. Tämä kuu täyttyi päivän ensimmäisen tunnin aikana, kaksosen tähtimerkissä. Tämä aika liittyy uuden opiskeluun, uusien rituaalien kehittelyyn ja kaukoparannukseen.

Okei, olen opiskellut jo tänään uutta, päiväkirjan pitämisen merkityksestä ja vuoden aikana kokemien asioiden tärkeydestä. Ajattelin tänään vielä kehittää itselleni oman täydenkuun rituaalin, jota voisin käyttää jatkossa joka vuosi tähän samaan täydenkuun aikaan. Sen lisäksi, että sytytän valkoisen kynttilän, voisin käyttää hetken menneen vuoden tapahtumia muistellen ja niistä kiittäen. Samalla käytän hetken siihen, että lähetän ensi vuoteen, tähän samaan hetkeen, itselleni iloa ja valoa, uskoa ja toivoa seisoa urhoollisena ja hymyillen jälleen kerran siinä liisterissä.

Nyt tuskin maltan odottaa, mitä kaikkea ihanaa tässä välissä olevien päivien aikana saan päiväkirjaani kirjoittaa.

Kuinka pimeää voi pimeä olla?

Sitä tässä on tullut pohdiskeltua viime päivinä. Eletään todellakin vuoden pimeintä aikaa. Tällaisina päivinä vaatii todellista tahdonlujuutta, ajatusten hallintaa ja mielikuvitusta, jotta voi pitää oman mielen valoisana ja antaa oman valon loistaa. Joskus onnistuu hyvin, joskus huonosti. Viikonlopun DCF-opekoulutuksessa puhuttiin paljon valaistumisesta, niitä oivalluksen hetkiähän tässä elämässä meidän olisi tarkoitus itsessämme kasvattaa. Sekin sujuu joskus hyvin, joskus huonosti. Ihanan vapauttavaa koko viikonlopussa oli ajatus, että ei kenenkään tarvitse olla täydellinen. Vaikka tietää, että elämässä on vain rakkautta ja sen ajatuksen ylläpitäminen kaikissa tekemisissä, sanomisissa ja tuntemisissa, joka ikinen hetki, on oma päämäärä, siitä huolimatta tulee niitä notkahduksia, jolloin kaikki mikä päässä pyörii, ei pohjaudu rakkauteen. Eikä se haittaa. Pääasia on, että senkin hetken tiedostaa, jolloin sen voi nopeammin korjata, eli etsiä pimeän asian valoisan puolen, jolloin valo voittaa pimeyden. Tänään pähkäilin sitten niin, että tämänkin päivän täydellisen pimeyden tarkoitus on, että voi ihan hyvin laittaa jouluvaloja, eikö voikin.

Huomenna on, jos mahdollista, vieläkin pimeämpi päivä, koska huomenna on uusikuu, eli kuu ei heijasta yhtään auringon valoa. Mutta sehän tarkoittaa taas vain sitä, että siitä alkaa uuden, kasvavan kuun aika, jolloin valo taas pikkuhiljaa lisääntyy. 

Tämä uusikuu syntyy skorpionin merkissä ja se on kiihkeän uudelleensyntymisen ja valaistumisen ajankohtaa. Se antaa voimaa ja viisautta luottaa omiin vaistoihin asioiden selvittämiseen perusteellisesti ja tehdä tarvittavat muutokset niiden korjaamiseksi. On hyvä hetki katkaista siivet kaikelta negatiiviselta ajatukselta. Jos haluaa pohtia oman elämänsä asioita vielä syvemmältä, tämä uudenkuun ajankohta helpottaa myös elämän kokonaisvaltaisen kiertokulun ja aikaisempien elämien  merkityksen ymmärtämistä.

Joka ymmärtää numerologiaa, tietää myös sen, että huomenna on erityinen 11.11. päivä, joka vahvistaa juuri tämän uudenkuun skorpionissa merkitystä. 11 on mestariluku, joka myös kutsuu tarkastelemaan omaa elämää ja ihmissuhteita, sekä ottamaan niistä vastuun. Hyväksymällä tämän, samalla avautuu mahdollisuus tehdä halutessaan niihin muutoksia. 

Huomenna voisi olla hyvä hiljentyä hetkeksi, vaikka kello 11.11. Luulen nimittäin, että siinä hetkessä omasta sisimmästä saattaisi löytyä ihania oivalluksia. Näitä valonkipinöitä voisi sitten ajatuksilla kasvattaa ja vaalia, jotta voisi valostuttaa omaa ja miksei myös lähimmäisten pimeintä vuodenaikaa.

Valoisaa uuden alun päivää sinulle!

Oivalluksia vihdoinkin hiljaisuudessa

Viime päivinä olen päässyt taas syväsykelluksiin oman itseni kanssa ja voi että se on ihanaa! Valmistaudun viikonloppuna olevaan DCF-opettajakoulutukseen, jossa opetellaan ja muistellaan asioita, jotka tulevat tarpeellisiksi meille kaikille tulevina vuosina, aikana, jolloin käymme suurten muutosten aikaa valmistautuessamme kohti uutta kultaista aikaa. Niin, on hyvä asennoitua jo nyt siihen, että tämä muutaman viime vuoden höykkyytys ja muutokset itsekunkin elämässä, ovat vasta pienen pientä alkusoittoa seuraavien vuosikymmenten suuressa sinfoniassa. Hattua vaan syvemmälle päähän siis.

Koulutukseen kuului esseen kirjoittaminen aiheeseen liittyen, ja koska minä A)rakastan kirjoittamista, B)olen luonteeltani perfektionisti ja  C)en voi antaa kummassakaan yhtään periksi, haukkasin siis todella suuren palasen ja päädyin aloittamaan esseeni maaplaneettamme syntyhetkistä. Koska esseen aiheena oli Kohti vuotta 2032 ja sanamäärä oli rajoitettu, se tietenkin toi tehtävääni omat haasteensa. Kuin myös se, että halusin sisällyttää siihen kaiken, mitä olin alan kirjallisuudesta ajatuksiini ahminut.

Päässä siis soi.

Mutta nyt kun se on tehty, mielen valtaa syvä hiljaisuus ja kiitollisuus. Syväsukellus kannatti tehdä, koska löysin oman paikkani tässä Suomen maassa, aikojen alusta tähän päivään ja ehkä myös tulevaisuudessa, sen aika näyttää. Voihan olla, että en viikonloppuna valmistukaan. Kävi miten kävi, olen oppinut ainakin sen, että syväsukelluksissa omaan itseen on joskus hyvä käydä, koska siellä on ihan hiljaista ja ainoastaan täydellisessä hiljaisuudessa voi kuulla kaiken.