No niin on helmikuun hävityspäivät takana ja voimme nauttia uudenkuun, uuden alun energioista jälleen kerran.
En tiiä, onko sulla sama fiilis, mutta mulla rehellisesti sanoen tökkii. Koko viime vuosi hehkutettiin sitä irtipäästämistä, jotta tämä uusi ja ihana ykkösvuosi toisi tullessaan meille jokaiselle kaikkea uutta ja ihanaa, jolle on urakalla tilaa raivattu. Ja mitä ihmettä, ihan samassa liisterissä talsin edelleen.
Olen tehnyt ihan oikeasti paljon työtä sen eteen, että kaikki vanha ja tarpeeton elämästäni häviäisi, mutta tänään on pakko myöntää, että siinä se jököttää edelleen, elämässä möykky, jota voin edelleen syyttää siitä, etten pääse etenemään. Ei oo auttanu oma tekeminen, oma ajatus, eikä enkeliavutkaan tähän asiaan. Itkupotkuraivareitten jälkeen on ihan hyvä nyt pysähtyä vähän pohtimaan tätä asiaa.
Jos ei se tukko elämästä lähde mihinkään, vaikka kuinka sitä vastaan taistelen, sillä lienee hyvä syy siinä vielä pysyä. Opettamassahan se minua on, ja olen sen ihan omasta tahdostani, tätä elämää sieluna suunnitellessani siihen itse pyytänyt, ja kaikki sielut, jotka tähän tilanteeseen liittyvät, ovat rakkaudesta minua kohtaan suostuneet siihen osallistumaan, auttaakseen minua oppimaan juuri sen, mitä haluankin tässä elämässä oppia.
Keskittyessäni kaikin tavoin hävittämään tämän möykyn pois elämästäni ennenkuin olen oppinut sen minulle asettaman oppiläksyn, vedän sitä entistä tiiviimmin osaksi elämääni, tottakai, koska rakkaudella on tämä opinmahdollisuus minulle annettu ja ihmiset ja tilanteet sen myötä.
Jos siis voisin kääntää oman mieleni taistelun ja hävittämisen energian uteliaisuudeksi, uuden oppimisen mahdollisuudeksi ja kiitollisuudeksi, voisi tämän läksyn oppi minulle aueta...
Väkisin taistelun lisäksi toinen toimintamalli, jonka itsestäni elämän tukkojen ja oppiläksyjen suhteen havaitsen, on se pupusen halu painaa pää pensaaseen ja toivoa, että iso paha susi, vai oliko lastenlaulussa koira, ei huomaisi, vaan menisi ohi ja kaikki unohtuisi. Mutta eihän se pelitä näinkään. Pelko, jota en ole elämässäni vielä voinut rakkaudeksi muuntaa, tuodaan eteeni aina ja aina uudestaan, mitä erilaisimmissa tilanteissa, jotta oppisin sen elämänopeista kaikkein suurimman: on olemassa vain kaksi, rakkaus ja pelko, ja sen myötä esitettyyn kysymykseen: kumpaan oman energiani haluan liittää.
Automaattinen, syvältä sisimmästä nouseva vastaus, ennen egon väliintuloa, on rakkaus. Se edellyttää luopumista taistelun ja piiloutumisen houkutuksesta, rohkeudesta tulla esiin juuri sellaisena kuin olen, vielä keskeneräisenä, mutta halukkaana oppimaan uutta ja ennenkaikkea sydämessä halu luoda rauhaa itselle, toisille ja koko maailmalle.
Helmikuun uusikuu syntyy sunnuntaina iltapäivällä paria minuuttia vaille viisi. Sen energiasta jokainen meistä voi ammentaa voimaa inspiraatioihin, mielemme kykyihin, luovuuteen ja maailmanrauhaan. Uudenkuun energia vahvistaa rakkauttamme ja myötätuntoamme itseämme ja kaikkea muuta kohtaan. Sen näkymättömässä valossa voimme vahvistaa rauhaa itsessämme ja omissa ajatuksissamme, ja antaa sen levitä koskettamaan myös kaikkia ystävyyssuhteitamme. Sen kiitollisuuden synnyttämässä energiassa voi rauhan ajatuksen ja energian saattaa ympäröimään koko planeettamme.
Jospa se olisi se kasvupohja lopultakin kaikelle uudelle ja ihanalle.
Ihanaa helmikuisen uudenkuun energiaa juuri sinulle <3 Margitilta
En tiiä, onko sulla sama fiilis, mutta mulla rehellisesti sanoen tökkii. Koko viime vuosi hehkutettiin sitä irtipäästämistä, jotta tämä uusi ja ihana ykkösvuosi toisi tullessaan meille jokaiselle kaikkea uutta ja ihanaa, jolle on urakalla tilaa raivattu. Ja mitä ihmettä, ihan samassa liisterissä talsin edelleen.
Olen tehnyt ihan oikeasti paljon työtä sen eteen, että kaikki vanha ja tarpeeton elämästäni häviäisi, mutta tänään on pakko myöntää, että siinä se jököttää edelleen, elämässä möykky, jota voin edelleen syyttää siitä, etten pääse etenemään. Ei oo auttanu oma tekeminen, oma ajatus, eikä enkeliavutkaan tähän asiaan. Itkupotkuraivareitten jälkeen on ihan hyvä nyt pysähtyä vähän pohtimaan tätä asiaa.
Jos ei se tukko elämästä lähde mihinkään, vaikka kuinka sitä vastaan taistelen, sillä lienee hyvä syy siinä vielä pysyä. Opettamassahan se minua on, ja olen sen ihan omasta tahdostani, tätä elämää sieluna suunnitellessani siihen itse pyytänyt, ja kaikki sielut, jotka tähän tilanteeseen liittyvät, ovat rakkaudesta minua kohtaan suostuneet siihen osallistumaan, auttaakseen minua oppimaan juuri sen, mitä haluankin tässä elämässä oppia.
Keskittyessäni kaikin tavoin hävittämään tämän möykyn pois elämästäni ennenkuin olen oppinut sen minulle asettaman oppiläksyn, vedän sitä entistä tiiviimmin osaksi elämääni, tottakai, koska rakkaudella on tämä opinmahdollisuus minulle annettu ja ihmiset ja tilanteet sen myötä.
Jos siis voisin kääntää oman mieleni taistelun ja hävittämisen energian uteliaisuudeksi, uuden oppimisen mahdollisuudeksi ja kiitollisuudeksi, voisi tämän läksyn oppi minulle aueta...
Väkisin taistelun lisäksi toinen toimintamalli, jonka itsestäni elämän tukkojen ja oppiläksyjen suhteen havaitsen, on se pupusen halu painaa pää pensaaseen ja toivoa, että iso paha susi, vai oliko lastenlaulussa koira, ei huomaisi, vaan menisi ohi ja kaikki unohtuisi. Mutta eihän se pelitä näinkään. Pelko, jota en ole elämässäni vielä voinut rakkaudeksi muuntaa, tuodaan eteeni aina ja aina uudestaan, mitä erilaisimmissa tilanteissa, jotta oppisin sen elämänopeista kaikkein suurimman: on olemassa vain kaksi, rakkaus ja pelko, ja sen myötä esitettyyn kysymykseen: kumpaan oman energiani haluan liittää.
Automaattinen, syvältä sisimmästä nouseva vastaus, ennen egon väliintuloa, on rakkaus. Se edellyttää luopumista taistelun ja piiloutumisen houkutuksesta, rohkeudesta tulla esiin juuri sellaisena kuin olen, vielä keskeneräisenä, mutta halukkaana oppimaan uutta ja ennenkaikkea sydämessä halu luoda rauhaa itselle, toisille ja koko maailmalle.
Helmikuun uusikuu syntyy sunnuntaina iltapäivällä paria minuuttia vaille viisi. Sen energiasta jokainen meistä voi ammentaa voimaa inspiraatioihin, mielemme kykyihin, luovuuteen ja maailmanrauhaan. Uudenkuun energia vahvistaa rakkauttamme ja myötätuntoamme itseämme ja kaikkea muuta kohtaan. Sen näkymättömässä valossa voimme vahvistaa rauhaa itsessämme ja omissa ajatuksissamme, ja antaa sen levitä koskettamaan myös kaikkia ystävyyssuhteitamme. Sen kiitollisuuden synnyttämässä energiassa voi rauhan ajatuksen ja energian saattaa ympäröimään koko planeettamme.
Jospa se olisi se kasvupohja lopultakin kaikelle uudelle ja ihanalle.
Ihanaa helmikuisen uudenkuun energiaa juuri sinulle <3 Margitilta