Tänään syyspäiväntasauksena on jälleen se hetki, kun kaunis luontomme käy ansaittuun lepoonsa. On siis aika kiittää kauniista kesästä ja kasvun ajasta, sulkea puutarha rakkaudella ja antaa kasvien ja niistä huolehtivien luonnonhenkien käydä lepoon, jotta ne voivat kerätä voimia uuteen kevääseen ja uuteen kasvuun, jota jo innolla odotamme. Hyväksyä, että alkaa taas aika, jolloin pimeä lisääntyy. Sytyttää kynttilöitä ja valoja kotiin ja puutarhaan, jotta luonnon ja luonnonhenkien kuitenkin jatkuva läsnäolo vierellämme säilyy mielessämme ilona ja innostuksena.
Kun tänään kävelin omassa rannassa, puutarhassa ja metsässä, mieleni valtasi syvä rauha. Se johtuu varmasti osittain siitä, että selkeästi tällä viikolla on astuttu uuteen aikaan, vihdoinkin. Jos olet seurannut astrologiaa ja mayakalentereita, molemmissa korostetaan, että juuri nyt on viimein uuden, kultaisemman ajan alku.
Tunnen sen hyvin selkeästi myös omassa arjessani. Kun tänään mietin ajanjaksoa, joka alkoi reilu puolitoista vuotta sitten, ysivuoden alussa, ja on kestänyt juuri tähän hetkeen, ymmärrän hyvin, että kaikki ne vaikeudet, vastoinkäymiset, taistelut ja irtipäästämiset ovat juuri nyt ihan kaikki kiitokseni arvoisia asioita. Kiitän niistä ja viimein voin tuntea, että olen vapaa.
Olen vapautunut tuntemaan niinkuin tunnen, tekemään mitä haluan tehdä, olemaan tarpeeksi hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin tänään olen. En ole vielä valmis, mutta ei minun tarvitse ollakaan, koska nythän matka vasta alkaa. Olen vasta-alkajana uudessa kultaisessa ajassa, mutta vapaampana ja varmempana kuin koskaan aikaisemmin. Toivottavasti sinä voit tuntea tänään samoin.
Sydämeni syvä rauha syntyi myös siitä oivalluksesta, kuinka jälleen kerran maailmankaikkeus järjestää asiat ajoittumaan juuri oikein. Olen siitä saakka, kun naapuritontin metsään ilmestyi keltaisia nauhoja, kantanut huolta sen puista ja luonnonhengistä. Metsä on tosi kaunis ja sen puut, vaikka ovatkin jo naavaisia, hyvin nuoria. Tunnen suurta surua siitä, että niiden elinkaari on päätetty jo nyt katkaista. Kulkiessani metsänreunaa pitkin, olen ajatuksellani valmistellut metsää ja sen luonnonhenkiä tulevaan. Olen kutsunut kaikki metsänhenget tervetulleiksi meille. Vakuutellut, että pieni puolenhehtaarin metsämme kyllä antaa asuinsijan kaikille halukkaille. Tuntuukin, että kuhinaa ja kutratusta on tontillamme ollut tavallista enemmän kulkiessani siellä koiran kanssa. Iltaisin metsäpolkujen varteen sytytetyt lyhdyt ovat vain korostaneet tuota tunnettani.
Puita ei ole kuitenkaan vielä kaadettu ja tänään ymmärsin, että niille on annettu aikaa tähän syyspäiväntasaukseen saakka, jotta ne voivat täysin luonnollisessa rytmissään mennä rauhassa viimeiseen lepoonsa. Aistin puiden rauhan ja sain nyt jakaa sen tunteen niiden kanssa. Enää en tunne surua.
Tuolla täydellisen rauhan tyyssijassa, mieleni valtasi ajatus, että jospa maailmankaikkeus voisi järjestää niin myös läheiselleni, jonka taistelua sairauden kanssa olen yhdessä rinnalla käynyt.
Uskoisin, että tässä uudessa, kultaisemmassa ajassa kaikki hyvä voi olla mahdollista.
Toivottavasti sinä voit tuntea tänään samoin, juuri siinä omassa elämäsi hetkessä ja tilanteessa, jossa tänään olet.
Iloa ja valoa pimeneviin iltoihin juuri sinulle <3 Margitilta