Tämän maaliskuun uudenkuun syntymähetki on koko vuodenkiertomme huipennus omaan intuitioon ja tietämiseen luottamisessa. Aika liittyy vahvasti oman mielen kykyjen kehittämiseen. Unet ja telepaattiset kyvyt saavat myös nyt erityisen paljon vahvistusta. Omaa sisintä kannattaa kuunnella ja uskoa, viimeistään nyt.
Uusikalakuu on hyvin inspiroivaa aikaa, jolloin monet luovat ajatukset ovat jokaisen saatavilla niin halutessamme. Kaikenlainen mielikuvamatkailu omilla mielikuvitussiivillä sujuu tämän uudenkuun tummassa sävyssä hyvin. Kuvittelemalla nyt itsensä juuri sellaiseen elämään, jossa tahtoo tulevaisuudessa elää, tämän kuun kasvaessa täydeksivaakakuuksi saamme koko ajan voimaa myös vahvojen päätösten tekoon ja toimintaan, kun aika on.
Vaikka uusikuu ei kasvojaan meille heti näytäkään, se katselee meitä ja maailmaamme aina korkeammasta näkökulmasta, nähden kaiken jumalallisen kokonaisuuden pienintä pisaraa myöten. Siksi jokaisen meidän pieninkin unelma ja päätös sen toteutumisesta, on yhtä arvokas ja merkityksellinen, aina osa suurempaa kokonaisuutta, jota kuun energia tukee parhaalla mahdollisella tavalla, kaikkien yhteiseksi parhaaksi tapahtuvaksi.
Älä siis yhtään epäröi, vaan anna rakkauden ja rauhan täyttämän toiveesi kohota pimenevälle taivaankannelle tervehtimään syntyvää ja aina yhtä ihmeellistä uutta kuuta.