Olipa mukavaa, että löysit Kuunvärinä-blogini.

Täällä kirjoittelen Kuun väristä ja värinästä, sen vaiheista ja siitä, kuinka se vaikuttaa minuun ja ehkä sinuunkin, joka ikinen päivä. Kuu valaisee minun elämänpolkuani, ehkä sinunkin.

Tämä Äiti Maa, sen kaunis luonto, kivet ja kristallit, kaikki kauniit kasvit tuoksuineen ja värineen, sekä kaikkea elämää ylläpitävät elementit, maa, ilma, tuli ja vesi, ovat myös lähellä sydäntäni, ehkä sinunkin. Niistä tarinoin myös.

Olen siis oman elämänkouluni opiskelija, niinkuin ehkä sinäkin. Opiskelen luonnossa kulkien, hiljaisuutta kuunnellen ja sitä tutkien. Oppaina vierelläni kulkevat oma enkeli ja yksisarvinen, sekä ihanat, iloiset ja kujeilevat luonnonhenget, jotka auttavat ja keventävät kulkuani joka ikinen päivä. Ehkä sinäkin aistit omat oppaasi.

Toivon, että viihdyt blogissani. Tutki ja ota vastaan rakkaudella jakamani pienet ajatuksen siemenet, kuinka sinäkin voit tehdä omasta matkastasi iloisempaa ja helpompaa, joka ikinen päivä.

Muistathan, että kun sinä voit hyvin, kaikki lähelläsi voivat hyvin ja jonain päivänä koko planeettamme voi hyvin.
Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa oman valosi loistaa.
Sen värinä voi olla mikä itse sen haluat olevan.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syyskuun superkuu

Kiitos tästä päivästä, koska viimeisen vuorokauden aikana on kaikki vanhat uskomukset hyväksytty ja rakkaudella purettu ja vapautettu. Voisiko nyt oikeasti olla se hetki, että voi vaan vapautuneesti ottaa vastaan uusi, rakkaudellinen energia. Kyllä, todellakin voi.
Huomenna on syyskuun täysikuu. Vaikka et mikään kuuihminen olisikaan, tämä hetki on sellainen, jonka voisi ihan mielenkiinnolla seurata ja ottaa vastaan. On nimittäin hetki, joka toistuu noin kolmenkymmenen vuoden välein. Edellinen on ollut vuonna 1982 ja seuraavaa vastaavaa saadaan odottaa, jos luoja suo, vuoteen 2033 saakka. On aika, jolloin kuu on lähimpänä maata ja samaan aikaan meilläkin näkyy täydellinen kuunpimennys. Tarkoittaa sitä, että aamulla, vähän vaille kuusi, jos taivas on selkeä, meidän on mahdollisuus nähdä 14% normaalia suurempi ja 30% kirkkaampi, verenpunainen kuu. Tämä kuunpimennys päättää neljän täydellisen kuunpimennyksen sarjan, jonka keskellä on ollut myös täydellinen auringonpimennys. Ajanlaskumme alusta vastaavia on ollut muutama, ja jokaista on seurannut suuret muutokset maailmassa. Eipä taida edellisistä poiketa siis tämäkään. Isoja energioita on siis liikkeellä. Moni meistä sen tuntee omassa mielessään ja kehossaan, näkyy meillä myös oman maamme ilmapiirissäkin. Jos omassa mielessä on toivomus ja tahto voida asioita saattaa paremmaksi, kannattaa omiin ajatuksiin nyt kiinnnittää erityistä huomiota. Positiivisella ajattelutavalla voi saada aikaan positiivista muutosta, jokainen meistä, omassa päässään. Riippumatta näkökulmasta asioihin. 
Täysikuu oinaan tähtimerkissä antaa voimaa uusien ystävien etsimiseen ja löytämiseen, sekä rakkaussuhteen intohimon lisäämiseen. Jos ensi yönä ei nukuta, voisi ajatukset siis suunnata rakkauteen ja etsiä taivaalta verenpunaista kuuta, yksin tai yhdessä rakkaan kanssa.
Oppiaikaa tämä syyskuu on minulle ollut. Olen oppinut myöntämään omat puutteeni ja vajavuuteni ja mikä tärkeintä, myös hyväksymään ne itsessäni. Ja jälleen kerran olen oppinut myös sen, että sen saat mistä luovut. Luovuin omasta kasvun mahdollisuudesta jälleen kerran tiukassa keskustelussa enkelten kanssa. Sydän verta itkien tein itkupotkuraivareita ja annoin periksi. Kun oma ego vaiennetaan, alkaa enkelit ja yksisarviset puhumaan. Minulle se tarkoitti sitä, että pääsen itse kouluun. Kohti vuotta 2032. Vuotta vaille seuraavaa superkuuta.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syyspäiväntasauksen suunnitelmia

Kyllä niin mielenkiinnolla olen saanut kuunnella ja jakaa kokemuksia niin erilaisten ihmisten kanssa. Ja mikä tästä tekee niin erityisen mielenkiintoista on se, miten eri ihmisten, eri kokemukset, ihan eri asioitten kanssa painiessa kuitenkin kaikki noudattavat sitä tiettyä yhtäläisyyttä. Ihan samoin sanoin jaettuja samoja tuntemuksia, ajatuksia ja epävarmuuksia, vaikka jokainen puhuukin eri asiasta. Eikä hei tarvii olla hörhö, että tämä pätee.
Pääpointti tässä ajassa todellakin mitä ilmeisimmin on se muutos, suuri muutos, jota kohti moni on ottanut sen ratkaisevan ja rohkean ensi askeleen. Sen, josta ei vielä tiedä yhtään, löytyykö sieltä jalan alta tukevaa maata, vai astuiko harhaan. Pääasia, että astui. Onhan toki tärkeämpää kulkea, kuin jäädä paikoilleen. Ihailen suunnattomasti jokaisen rohkeutta tehdä se. Ja sydämestäni toivotan jokaiselle ihanaa uutta alkua, tukevalla maalla tai sitten ei.
Minä itse taidan olla joku poikkeus, kun tuntuu, että mitä enemmän minä hinkuan jotain, varsinkin jotain uutta ja ihanaa kasvun mahdollisuutta itselleni, sitä enemmän eteen tulee asioita, jotka estää minua ottamasta sitä askelta. Ärsyttävintä tässä kaikessa oli huomata se, että yritin mielessäni sysätä syyn kaikkien muiden niskaan ja tajuta sitten, että ainut, joka minun tekemisiäni oikeasti voi rajoittaa, olen minä itse. Niinpä. Kuinkas se taas pääsi unohtumaan?
Mitä tästä siis opin? Menin metsään kävelemään, huolehtimaan siitä, että maadoitus on kunnossa, tänään siihen oli hyvä päivä. Koska niinhän se on, että et voi kurotella yhtään sen ylemmäksi kuin miten syvällä omat juuresi ovat. 

Jostain syystä tämä syyspäiväntasauksen päivä tuntuu aina vähän surulliselle. Päivä ja yö ovat jälleen yhtä pitkiä ja kesä on ohi. 
Syyspäiväntasaus nostaa mieleen elämän vastakkaisuudet, valon ja pimeyden, elämän ja kuoleman. Onhan se hetki, jolloin luonto menee lepoon ja jotenkin sen tuolla ulkona tänään aistii. Tuntuu, että siellä pitää liikkuakin ihan hiirenhiljaa, ettei vaan havahduta uneen painuvia puita. Ylhäältä karahtava korpin korahdus saa koivut säikähtämään ja varistamaan ryöpyn kultaisia lehtiään, jotka tekevät viimeisen tanssinsa ennen maahan laskeutumistaan. Maahan jo pudonneet kahisevat omien askelien alla, oma olo on hiljainen ja jotenkin herää syvä kunnioitus luonnon viisautta kohtaan. On aika levätä, muistella ihania kesämuistoja ja kerätä voimaa uutta kasvua varten.
Voisi sytyttää uuniin tulet, tehdä tulista pataruokaa, leipoa leipää, sytyttää pöytään kynttilän ja nauttia syksyn antimista villasukat varpaiden lämmittiminä. Eikös kuulostakin hyvältä?


 

lauantai 12. syyskuuta 2015

Aika tavaran kaupihtee

Syyskuun energialataukset alkaa jo tuntumaan. Ai mistä sen tunnistan? Jälleen kerran siitä, että ne ikivanhat, samat kompastuskivet elämässäni yrittävät vielä kerran nostaa päätään ja ottaa vallan. Ikäänkuin varmistaakseen taas, kuinka paljon entiselle annan tilaa elämässäni, kodissani, kehossani ja ajatuksissani. Tarkkaavaisuutta näyttää omat reaktiot ja ajatukset vaativan vieläkin, mutta ilo on huomata, että ehkä taas vähän nopeammin saa palautettua sen oman olotilan, negatiivisuus ei tartukaan ihan niin tiukkaan, eikä vie mennessään, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Mutta tarkkaavaisuutta se vaatii, todella.
Nämä viimeiset päivät, eli päivät juuri ennen uuden kuun syntyä ovat kertakaikkiaan loistavaa aikaa tarkastella vielä kerran niitä vanhoja, virtaa kuluttavia juttuja ja heittää pois kaikki, mitä ei enää tarvitse, elämässä, kodissa, kehossa ja ajatuksissa. Toisinsanoen roinasiivouksen paikka. Ja kyllä sen huomaa, miten hyvää se tekee. Jokainen kaapin nurkasta täytetty roskapussi, jonka roskikseen pudottaa, antaa ihanan keveyden tunteen ja uuden odotuksen, mitä uutta ja ihanaa voin nyt vastaanottaa tämän tilalle. Samaa roinasiivousta voi tehdä myös omassa päässä. Tätä suhtautumistapaa, asennetta ja ajatusta en enää tarvitse, voin oppia sen tilalle jotain rakentavaa ja positiivista.
Tälle oman elämän ja olemisen pohdinnalle ja tutkimiselle antaa tukensa huomenna syntyvän uudenkuun aika. Tämä uusikuu syntyy neitsyen tähtimerkissä  ja se kehottaa meitä analysoimaan itseämme ja etsimään ratkaisuja vaikeisiin valintoihin. On hiljentymisen hetki, jolloin vastaukset löytyvät omasta sisimmäistämme. Tämä kuun aika rohkaisee meitä myös pyytämään apua muilta ja löytämään oikeat ihmiset, jotka voivat meitä auttaa. Ja vastaavasti löytämään ihmisiä, joille voimme itse olla avuksi, ilolla ja ilman pelkoa, että omat voimavaramme siitä kuluvat. 
Minä aion pohdiskella oman, rakkaan mummoni sanontaa: "aika tavaran kaupihtee". Pistän sen puntariin, olisiko myös se asenne ja oppi, jonka voisin laittaa roskapussiin. Ehkä sitten sitä roinaa ei niin paljon tulisi säilytettyä omissa nurkissa ja kaapeissa, vaan tulisi tilaa tarpeelliselle. Eihän se sitä tarkoita, että samalla heittäisin pois muiston mummostani. Se säilyy kyllä mielessäni kultaisena aina, yhtä kultaisena kuin tämä uusi aika, jota nyt elämme.