Kovin helposti se tuppaa oleellinen unohtumaan, ja mistä sen sitten tietää, että taas on oleellinen päässyt unohtumaan?
Siitä tutusta tunteesta otsalohkossa, jota on hakattu seinään aina ja aina uudestaan... Siitä saa tutun itkupotkuraivarin, että miksi taas tätä samaa... Ja kun on tarpeeksi polkenut taas paikallaan, on viimein taas pakko pysähtyä... Ja mitä sitä taas tajuaa ja muistaa...
Ai niin, minä itse tämän kaiken itselleni aiheutan.
Olen maalannut kiviä. Tämän vuoden ensimmäiset. Kiitollinen siitä.
Siis en siitä, että ne on tämän vuoden ensimmäiset vaan siitä, että olen saanut maalata. Sitä olen itselleni hokenut (lue: itseäni tsempannut ja motivoinut) ja myös sitä, että teen tätä, koska siitä saa rahaa. Noooh... nyt on kolmas kivi työn alla, enkä ole saanut rahaa vielä ensimmäisestäkään, enkä tiedä milloin saan, jos saan. Noooh, ei sekään maailmaani kaada, mutta kun tänään tajusin myös sen, että kroppa huutaa apua, ja mieli on painunut sinne murehtimisen puolelle kaikkien maailman asioiden suhteen
(herrajjumala, että niitä muuten tänä päivänä riittää!), tuli sellainen olo, että nyt pitää pysähtyä, taas kerran.
Sen verran otti vielä ego osaansa, että en voinut vain istua mietiskelemään, vaan ensin imuroin ja sitten otin neuleen käteen.
Se ei sinällään haittaa mitään, koska molempia tehdessä voi myös kuunnella omaa sisäistä ääntään, ilman, että toiset katsoo sinun vain laiskottelevan. =)
Ja kyllähän se kultainen ohjenuora sieltä kaaoksen alta taas löytyi.
Kiitos siitä. Vaikka on tuntunut siltä, että ei yhtään siipiviekkoa tai sarvipäätä ole vieressä ollut, ymmärsin sen, kuinka kovasti he ovat yrittäneet minua ohjastaa. Minkäs minä sille voin, että olen tällainen itsepäinen junttura.
Enkelikortin otin vielä, kun se ego edelleen mutkutti. Siellä sanottiin: If you get nervous, focus on service.
Okei. Siihen antoi egokin periksi ja myöntyi, "kun tuo käsikin nyt on niin kipeä, niin saan sitä kuulema vähän lepuuttaa".
Eli neulon villasukat valmiiksi ja uppoudun kirjoihin ja kansioihin ja muistiinpanoihin ja kasaan sen viimeisen chakraillan yksiin kansiin. Mukaan saan nyt uusimman chakraharjoitusmallin Dianan Cooper Foundationista =)
Olenkohan minä sitä vähän haikein mielin yrittänyt jemmata?
Mutta niinhän se on, että vanhasta täytyy luopua, jotta uusi voi astua elämään. Mitä se sitten lieneekin...
Minulla siis ihana viikonloppu edessä, saan siitä voimaa itselleni.
Nykikää hihasta, kun on sellainen hetki, että haluatte viimeisen chakraillan tulla viettämään. Ensi viikolla on pari aika huikeaenergistä päivää; tiistaina syyspäiväntasaus ja keskiviikkona uusikuu...
Ai niin, tiedättekö mikä on kaikkein parasta? Ajoitukset tässä maailmankaikkeudessa toimii juuri niin loistavasti, että kauan suunnitteilla ollut tatuointini toteutuu maanantaina.
Sitten en voi enää unohtaa.
Ihanata viikonloppua ihan kaikille!
=) Margitilta
Olipa mukavaa, että löysit Kuunvärinä-blogini.
Täällä kirjoittelen Kuun väristä ja värinästä, sen vaiheista ja siitä, kuinka se vaikuttaa minuun ja ehkä sinuunkin, joka ikinen päivä. Kuu valaisee minun elämänpolkuani, ehkä sinunkin.
Tämä Äiti Maa, sen kaunis luonto, kivet ja kristallit, kaikki kauniit kasvit tuoksuineen ja värineen, sekä kaikkea elämää ylläpitävät elementit, maa, ilma, tuli ja vesi, ovat myös lähellä sydäntäni, ehkä sinunkin. Niistä tarinoin myös.
Olen siis oman elämänkouluni opiskelija, niinkuin ehkä sinäkin. Opiskelen luonnossa kulkien, hiljaisuutta kuunnellen ja sitä tutkien. Oppaina vierelläni kulkevat oma enkeli ja yksisarvinen, sekä ihanat, iloiset ja kujeilevat luonnonhenget, jotka auttavat ja keventävät kulkuani joka ikinen päivä. Ehkä sinäkin aistit omat oppaasi.
Toivon, että viihdyt blogissani. Tutki ja ota vastaan rakkaudella jakamani pienet ajatuksen siemenet, kuinka sinäkin voit tehdä omasta matkastasi iloisempaa ja helpompaa, joka ikinen päivä.
Muistathan, että kun sinä voit hyvin, kaikki lähelläsi voivat hyvin ja jonain päivänä koko planeettamme voi hyvin.
Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa oman valosi loistaa.
Sen värinä voi olla mikä itse sen haluat olevan.