Yksisarviset yllättivät taas jälleen kerran. Tai ei oikeastaan. Itse itseni yllätin kuvittelemasta tietäväni jotain mitä tuleman pitää.
Yksisarvisiltaa kasatessani odotin ihan innoissani, että suuria oivalluksia elämästä ja ihania ideoita etenemisestä kukin omassaan aivan ropisisi tiistaina niskaan meille jokaiselle. Mutta eihän se mene niin. Yksisarvisten kanssa ei koskaan mene niin, että itse voisi edes aavistaa mitä tuleman pitää. Ei tietenkään. Taisin itse viimeksi kirjoittaa, että pitää muistaa, ettei oma sielunsuunnitelma välttämättä olekaan juuri sitä, mitä tutussa ja turvallisessa, tämänhetkisessä elämässä oma ego kuvittelee ja tahtoisi sen olevan. Juuri näin. Se oli viisaasti kirjoitettu.
Eli siinähän kävi sitten suurinpiirtein näin, että kun oli sen oman hepoisensa selässä päässyt tukka hulmuten oikein kunnon raviin ja laukkaan ja ajatteli juuri pääsevänsä oikein kunnon hypyn elämän seuraavan esteen yli ja siitäkin eteenpäin, niin juuri silloin pisti hepoinen kavionsa oikein kunnolla tanaan ja pysähtyi kuin seinään. Sitä päin kun mätkähti, ehti vain mielessään nähdä ja kuulla yhden sanan: kärsivällisyys. Ja voi että kun minä en ymmärrä yhtään tuota sanaa ja sen merkitystä. Toisin sanoen sitä olen ilmeisesti tullut tänne oppimaan...
Löytyihän sitä sielunsuunnitelmaa siis lopultakin. Eikä se kuulosta yhtään siltä, miltä oma egoni olisi sen halunnut kuulostavan. Eli tässä sitä nyt istua nökötetään ja mökötetään oman heposen hirnuillessa leveillä hampaillaan vieressä sen kärsivällisyysseinän edessä. Odotetaan, että se uusi ovi avautuisi. Sitä odotellessa voi nauraa oman hepoisen hassuille hampaille ja hellyttävälle heposen istuma-asennolle ja ihan pikkuisen itsellekin. Oppia elämään tässä hetkessä ja huomata, että kaikki on hyvin, juuri nyt, tässä hetkessä.
Silloin, ihan huomaamatta, kun itsestä hyvälle tuntuu, se uusi ovi varmasti avautuu ja voi lähteä ihan rauhassa, omassa tahdissa astelemaan yhden askeleen kerrallaan omaa elämänpolkua taas eteenpäin.
Se on sitä kultaista viisautta, jota myös arkkienkeli Uriel meille opettaa. Hän vastaa solar plexus chakrastamme, omasta aurinkokeskuksestamme, jossa varastoimme omia pelkojamme ja kyvyttömyyttä sulattaa omaa elämää ja elämänkokemuksiamme tässä ja menneissä elämissämme. Siellä on myös menneiden elämien aikana hankittu viisaus. Arkkienkeli Urielin energia auttaa meitä käsittelemään omat pelkomme ja saamaan käyttöömme taas koko kultainen viisautemme. Hänen kaksoisliekkinsä Aurora puolestaan auttaa kehittämään omaa itseluottamusta ja omanarvontunnetta varsinkin silloin, kun olemme aloittamassa jotain uutta projektia elämässämme.
Näitä on hyvä mietiskellä tässä istuskellessa, ihan rauhassa. Tule sinäkin viereeni istuskelemaan taas tiistai-iltana, Urielin ja Auroran energioista jutellaan silloin.
Yksisarvisiltaa kasatessani odotin ihan innoissani, että suuria oivalluksia elämästä ja ihania ideoita etenemisestä kukin omassaan aivan ropisisi tiistaina niskaan meille jokaiselle. Mutta eihän se mene niin. Yksisarvisten kanssa ei koskaan mene niin, että itse voisi edes aavistaa mitä tuleman pitää. Ei tietenkään. Taisin itse viimeksi kirjoittaa, että pitää muistaa, ettei oma sielunsuunnitelma välttämättä olekaan juuri sitä, mitä tutussa ja turvallisessa, tämänhetkisessä elämässä oma ego kuvittelee ja tahtoisi sen olevan. Juuri näin. Se oli viisaasti kirjoitettu.
Eli siinähän kävi sitten suurinpiirtein näin, että kun oli sen oman hepoisensa selässä päässyt tukka hulmuten oikein kunnon raviin ja laukkaan ja ajatteli juuri pääsevänsä oikein kunnon hypyn elämän seuraavan esteen yli ja siitäkin eteenpäin, niin juuri silloin pisti hepoinen kavionsa oikein kunnolla tanaan ja pysähtyi kuin seinään. Sitä päin kun mätkähti, ehti vain mielessään nähdä ja kuulla yhden sanan: kärsivällisyys. Ja voi että kun minä en ymmärrä yhtään tuota sanaa ja sen merkitystä. Toisin sanoen sitä olen ilmeisesti tullut tänne oppimaan...
Löytyihän sitä sielunsuunnitelmaa siis lopultakin. Eikä se kuulosta yhtään siltä, miltä oma egoni olisi sen halunnut kuulostavan. Eli tässä sitä nyt istua nökötetään ja mökötetään oman heposen hirnuillessa leveillä hampaillaan vieressä sen kärsivällisyysseinän edessä. Odotetaan, että se uusi ovi avautuisi. Sitä odotellessa voi nauraa oman hepoisen hassuille hampaille ja hellyttävälle heposen istuma-asennolle ja ihan pikkuisen itsellekin. Oppia elämään tässä hetkessä ja huomata, että kaikki on hyvin, juuri nyt, tässä hetkessä.
Silloin, ihan huomaamatta, kun itsestä hyvälle tuntuu, se uusi ovi varmasti avautuu ja voi lähteä ihan rauhassa, omassa tahdissa astelemaan yhden askeleen kerrallaan omaa elämänpolkua taas eteenpäin.
Se on sitä kultaista viisautta, jota myös arkkienkeli Uriel meille opettaa. Hän vastaa solar plexus chakrastamme, omasta aurinkokeskuksestamme, jossa varastoimme omia pelkojamme ja kyvyttömyyttä sulattaa omaa elämää ja elämänkokemuksiamme tässä ja menneissä elämissämme. Siellä on myös menneiden elämien aikana hankittu viisaus. Arkkienkeli Urielin energia auttaa meitä käsittelemään omat pelkomme ja saamaan käyttöömme taas koko kultainen viisautemme. Hänen kaksoisliekkinsä Aurora puolestaan auttaa kehittämään omaa itseluottamusta ja omanarvontunnetta varsinkin silloin, kun olemme aloittamassa jotain uutta projektia elämässämme.
Näitä on hyvä mietiskellä tässä istuskellessa, ihan rauhassa. Tule sinäkin viereeni istuskelemaan taas tiistai-iltana, Urielin ja Auroran energioista jutellaan silloin.