Olipa mukavaa, että löysit Kuunvärinä-blogini.

Täällä kirjoittelen Kuun väristä ja värinästä, sen vaiheista ja siitä, kuinka se vaikuttaa minuun ja ehkä sinuunkin, joka ikinen päivä. Kuu valaisee minun elämänpolkuani, ehkä sinunkin.

Tämä Äiti Maa, sen kaunis luonto, kivet ja kristallit, kaikki kauniit kasvit tuoksuineen ja värineen, sekä kaikkea elämää ylläpitävät elementit, maa, ilma, tuli ja vesi, ovat myös lähellä sydäntäni, ehkä sinunkin. Niistä tarinoin myös.

Olen siis oman elämänkouluni opiskelija, niinkuin ehkä sinäkin. Opiskelen luonnossa kulkien, hiljaisuutta kuunnellen ja sitä tutkien. Oppaina vierelläni kulkevat oma enkeli ja yksisarvinen, sekä ihanat, iloiset ja kujeilevat luonnonhenget, jotka auttavat ja keventävät kulkuani joka ikinen päivä. Ehkä sinäkin aistit omat oppaasi.

Toivon, että viihdyt blogissani. Tutki ja ota vastaan rakkaudella jakamani pienet ajatuksen siemenet, kuinka sinäkin voit tehdä omasta matkastasi iloisempaa ja helpompaa, joka ikinen päivä.

Muistathan, että kun sinä voit hyvin, kaikki lähelläsi voivat hyvin ja jonain päivänä koko planeettamme voi hyvin.
Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa oman valosi loistaa.
Sen värinä voi olla mikä itse sen haluat olevan.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Tuliapinan startti

Tuliapinan vuosi taisi sitten lähteä ihan rytinällä käyntiin. Perhekeskeisen, omassa laumassaan viihtyvän koiran elämän se ainakin sai ihan päälaelleen heti alkumetreillä. Kiire on, todella kiire nyt päästä irti kaikesta vanhasta ja tarpeettomasta, uskomuksiin perustuvista toimintamalleista, jotka eivät tänään enää meitä palvele. Vaikka sen onkin tiedostanut ja omasta mielestään tehnyt työtä asian eteen jo pitkään, näköjään maailmankaikkeus ottaa sitten järeämpiä aseita käyttöön ja auttaa, kuten aina, parhaalla mahdollisella tavalla. Jälkiviisaana oma ego tietysti pohtii, olisiko kuitenkin itse voinut tehdä enemmän. Onneksi omalla sydämellä ja sielulla on siihen oikea vastaus: Ei.
Oman open pohdinta omassa blogissaan 
http://www.seitsemastoista.blogspot.fi/ mikä meitä sitoo näihin kieroutuneisiin vastuunkantamisiin sai omankin ajatuksen kirkastumaan. Minkäs sille voi, että on kasvatettu kiltiksi tytöksi ja selkäytimessä on pakkomielle toisten auttamiseen vaikka oman terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Onneksi eletään muutoksen aikaa, eikä se tarkoita ettenkö olisi edelleen kiltti tyttö, vaikka muutoksiin olenkin valmis. Eikä se tarkoita, etten kunnioittaisi omia esi-isiäni, jos ajattelen ja teenkin asiat toisin, niinkuin ne omasta mielestäni on kaikkein korkeimmaksi parhaaksi. On hyvä ymmärtää, että toisen puolesta ei voi asioita tehdä, eikä ihan kaikkeen tarvitse itse pystyä, eikä ihan kaikkea tarvitse itse tehdäkään. Jos joku toinen sen tekee paremmin, ilolla ja rakkaudella, voi tehtävän antaa hänelle. Silloin jää aikaa ja energiaa tehdä itse enemmän sitä, mitä kokee ilolla ja rakkaudella tekevänsä. Kyllähän siinä oma ego hetken nikottelee ja hanttiin pistää, mutta lopulta se hiljenee, kun rauha laskeutuu omaan mieleen.
Elämän vaikeimpina ja kipeimpinä hetkinä on ihanaa huomata, kuinka juuri se hetki tarjoaa suurimman mahdollisuuden omaan kasvuun. Kuinka omassa päässä pelko voi muuttua rakkaudeksi, viha myötätunnoksi, katkeruus kiitollisuudeksi, ja kuinka menneisyyden kahleet voivat murentua riippumattomaksi vapaudeksi. Kaikki se tapahtuu omassa päässä, oman ajatuksen voimalla, siihen ei tarvita apuun ketään, eikä mitään muuta. Korkeintaan oma keho, jota kuuntelemalla voi ajatukset kohdistaa juuri oikeisiin muistoihin ja tunnetiloihin, käsitellä ja ymmärtää kaiken täydellinen ajoittuminen ja tarkoituksenmukaisuus. Myös sen elämäni kamalimman influenssan.
Oikeastaan selvisin hyvin tästä tuliapinan startista, omaa sisintäni kuunnellen ja maailmankaikkeuden viisauteen ja kantovoimaan luottaen. Vaikka osa laumasta on nyt poissa, sydämessä säilyy kauneimmat muistot. Muuta en menneisyydestä mukaani tarvitse. On muutoksen aika.