Olipa mukavaa, että löysit Kuunvärinä-blogini.

Täällä kirjoittelen Kuun väristä ja värinästä, sen vaiheista ja siitä, kuinka se vaikuttaa minuun ja ehkä sinuunkin, joka ikinen päivä. Kuu valaisee minun elämänpolkuani, ehkä sinunkin.

Tämä Äiti Maa, sen kaunis luonto, kivet ja kristallit, kaikki kauniit kasvit tuoksuineen ja värineen, sekä kaikkea elämää ylläpitävät elementit, maa, ilma, tuli ja vesi, ovat myös lähellä sydäntäni, ehkä sinunkin. Niistä tarinoin myös.

Olen siis oman elämänkouluni opiskelija, niinkuin ehkä sinäkin. Opiskelen luonnossa kulkien, hiljaisuutta kuunnellen ja sitä tutkien. Oppaina vierelläni kulkevat oma enkeli ja yksisarvinen, sekä ihanat, iloiset ja kujeilevat luonnonhenget, jotka auttavat ja keventävät kulkuani joka ikinen päivä. Ehkä sinäkin aistit omat oppaasi.

Toivon, että viihdyt blogissani. Tutki ja ota vastaan rakkaudella jakamani pienet ajatuksen siemenet, kuinka sinäkin voit tehdä omasta matkastasi iloisempaa ja helpompaa, joka ikinen päivä.

Muistathan, että kun sinä voit hyvin, kaikki lähelläsi voivat hyvin ja jonain päivänä koko planeettamme voi hyvin.
Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa oman valosi loistaa.
Sen värinä voi olla mikä itse sen haluat olevan.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Enkeliohjausta

Niin, tiedäthän sinä sen, että oma enkelisi tekee joka päivä ihan valtavasti töitä saadakseen huomiosi ja ohjatakseen sinua oikeaan suuntaan elämässäsi. Siitä osoituksena päivääsi järjestyy juuri oikeat tilanteet, ihmiset ja asiat, jotta voisit omaa elämänpolkuasi kulkea juuri tänään, oikealla tavalla ja oikeaan suuntaan. Tämä oman enkelin työ ilmenee elämässämme ihmeellisinä yhteensattumina, aina emme niitä edes huomaa.
Tänään haluan kertoa sinulle eräästä ihmeellisistä yhteensattumista, eli oman enkelini johdatuksesta, jonka minä olen omaan elämääni saanut. 
Ensimmäisenä koulupäivänäni, eli tosi kauan sitten, minua puri naapurin iso koira reiteen. Sen myötä, tottakai, sain ison pelon suuria koiria kohtaan, jota olen kantanut läpi elämäni. Opin hyvin karttamaan elämässäni tilanteet, jotka tuosta hetkestä minua muistuttivat. Mutta sitten ihan varkain, olin iltaa istumassa ihmisten kanssa, joilla oli suuria koiria. Ihanien ihmisten varmuus ja luottavaisuus oman elämänsä eläimiin sai myös minut rentoutumaan niin, etten tuntenut oloani yhtään hankalaksi ison koiran läheisyydessä. Päinvastoin, tunsin oloni turvalliseksi. Illan hämärtyessä ja ison koiran lempeässä läsnäollessa huomasin lähettäväni äänettömän ajatukseni syksyisen tähtitaivaan tuikkeeseen: olispa ihanaa jos meilläkin olis joskus tämmöinen - iso ja turvallinen koira.
Olin siis pyyntöni maailmankaikkeuteen lähettänyt ja enempää sitä itse miettimättä siihen vastattiin pari kuukautta myöhemmin. 
Oli itsenäisyyspäivä ja olin leipomassa perinteitä kunnioittaen joulupipareita, kun mieheni puhelin soi. Sieltä meille tarjottiin, syksyllä vierailemassamme tuttavaperheessä loppukesällä syntyneestä pentueesta yhtä pentua, joka palautettiin kasvattajille perheessä syntyneiden elämänmuutosten vuoksi. Siinä minä seisoin piparitaikinan ja oman universimiin lähettämän pyyntöni edessä. Kaulin painui taikinaan ihan hartiavoimin samalla kun mielessäni kuuntelin kaikki egoni vastalauseet, miksi ei perheeseemme voitu isoa koiraa vastaanottaa. Viimeinen niistä viidestä koski koiran nimeä. 
Meillä oli silloin yhdeksänvuotias, valkoinen bichon frisee, josta oli kasvanut lastemme myötä yksi perheemme täysivaltaisista jäsenistä. Pola oli jo parina aikeisempana talvena kärsinyt pahoja virtsakivivaivoja, ja niitä kipuja yhdessä hänen kanssaan valvoessani, olin joskus hiljaa kuiskinut, että jos minulla joskus vielä on koira Polan jälkeen, sen nimi on Luna, muistuttaen Polan valkoisesta turkista ja kuun ihmeellisestä voimasta. Kukaan muu ei ollut ajatustani koskaan kuullut.
Kesken piparinleipomisien oli ulos kuitenkin mentävä, kohteliaisuussyistä koiraa katsomaan. Ensimmäisten viiden minuutin aikana tuo koira oli kumonnut kaikki egoni neljä ensimmäistä vastalausetta. Jäljellä oli siis viimeinen, viides, nimikysymys. Oma sydän jo sulaneena koiran ruskeisiin silmiin ja kohteliaaseen käytökseen, käännyin kasvattajan puoleen ja sanoin: " No, tälle ihanuudelle on jo nimi annettu, johon hän on tottunut..." Sain vastauksen: "Kyllä, hänen nimensä on Luna." 
Niin, tottakai, Lunasta tuli meidän perheeseen uusi jäsen. Olihan hänet nimetty jo kolme kuukautta sitten juuri meidän perheeseemme sopivaksi. 
Toinen oman enkelini järjestämä merkki minulle oikeasta päätöksestä selvisi, vasta kuukausia myöhemmin, kysyin Lunan syntymäaikaa. Kun yli 26 vuotta sitten määrittelimme mieheni kanssa puolen vuoden seurustelun jälkeen hyvää hääpäivää, päätyimme näillä perustein tähän päivään: koska mieheni on syntynyt 24.4. ja minä 26.6. oli hyvä hääpäivä 25.5. Luna antoi hyvän jatkumon näille päiville koska hän on syntynyt 27.7.


Ja tottakai, näinhän oli ennalta määrätty, että tänään meillä juhlistettiin Lunan syntymäpäivää. Laiturilla ei tänään enää mukana ole valkoinen pikku prinsessamme. Vaikka hän saikin paljon elinvoimaa ja energiaa pariin elinvuoteen vielä lisää, viime talvena hänet piti sateenkaarisillalle ja koirien enkelikotiin  rakkaudella meidän antaa. Siinä työssä oli suurena apuna suuri koira, joka vakuutti ensin pikkuiselle, että täällä tämä perhe ja varsinkin minä pärjään tästä eteenkin päin ja sitten surun suurimmalla hetkellä katsoi silmiini ja vakuutti, että kaikki on hyvin.


Niin onkin. Tänään ilta-auringon syvään sävyyn lähtee hiljainen ja kiitollinen ajatus. Kiitos näistä ihmeellisistä, syvimmät ajatuksemme ja tunteemme tuntevista olennoista, joita elämäämme oppaiksi saamme.


Enkelini on ohjastanut minua elämäni aikana hyvin, vaikka välillä ankarastikin. Juuri ne hetket ovat olleet elämässäni ne kaikkein kallisarvoisimmat. Tästä juuri jakamastani ja monesta muusta enkeliohjauksen hetkestäni voit lukea lisää elokuun alussa julkaistavasta kirjastani. Kirjani on samalla myös opas juuri sinulle, jotta voisit rohkeasti etsiä ja löytää oman enkelisi ja muut energiaohjaukset jokaiseen päivääsi. Kehosi on niistä lähin, siitä ja sen peloista on turvallista aloittaa. 

Ai mistä sen tiedän? Omasta kokemuksesta, tottakai :)