Syyspäiväntasauksen suunnitelmia

Kyllä niin mielenkiinnolla olen saanut kuunnella ja jakaa kokemuksia niin erilaisten ihmisten kanssa. Ja mikä tästä tekee niin erityisen mielenkiintoista on se, miten eri ihmisten, eri kokemukset, ihan eri asioitten kanssa painiessa kuitenkin kaikki noudattavat sitä tiettyä yhtäläisyyttä. Ihan samoin sanoin jaettuja samoja tuntemuksia, ajatuksia ja epävarmuuksia, vaikka jokainen puhuukin eri asiasta. Eikä hei tarvii olla hörhö, että tämä pätee.
Pääpointti tässä ajassa todellakin mitä ilmeisimmin on se muutos, suuri muutos, jota kohti moni on ottanut sen ratkaisevan ja rohkean ensi askeleen. Sen, josta ei vielä tiedä yhtään, löytyykö sieltä jalan alta tukevaa maata, vai astuiko harhaan. Pääasia, että astui. Onhan toki tärkeämpää kulkea, kuin jäädä paikoilleen. Ihailen suunnattomasti jokaisen rohkeutta tehdä se. Ja sydämestäni toivotan jokaiselle ihanaa uutta alkua, tukevalla maalla tai sitten ei.
Minä itse taidan olla joku poikkeus, kun tuntuu, että mitä enemmän minä hinkuan jotain, varsinkin jotain uutta ja ihanaa kasvun mahdollisuutta itselleni, sitä enemmän eteen tulee asioita, jotka estää minua ottamasta sitä askelta. Ärsyttävintä tässä kaikessa oli huomata se, että yritin mielessäni sysätä syyn kaikkien muiden niskaan ja tajuta sitten, että ainut, joka minun tekemisiäni oikeasti voi rajoittaa, olen minä itse. Niinpä. Kuinkas se taas pääsi unohtumaan?
Mitä tästä siis opin? Menin metsään kävelemään, huolehtimaan siitä, että maadoitus on kunnossa, tänään siihen oli hyvä päivä. Koska niinhän se on, että et voi kurotella yhtään sen ylemmäksi kuin miten syvällä omat juuresi ovat. 
Jostain syystä tämä syyspäiväntasauksen päivä tuntuu aina vähän surulliselle. Päivä ja yö ovat jälleen yhtä pitkiä ja kesä on ohi. 

Syyspäiväntasaus nostaa mieleen elämän vastakkaisuudet, valon ja pimeyden, elämän ja kuoleman. Onhan se hetki, jolloin luonto menee lepoon ja jotenkin sen tuolla ulkona tänään aistii. Tuntuu, että siellä pitää liikkuakin ihan hiirenhiljaa, ettei vaan havahduta uneen painuvia puita. Ylhäältä karahtava korpin korahdus saa koivut säikähtämään ja varistamaan ryöpyn kultaisia lehtiään, jotka tekevät viimeisen tanssinsa ennen maahan laskeutumistaan. Maahan jo pudonneet kahisevat omien askelien alla, oma olo on hiljainen ja jotenkin herää syvä kunnioitus luonnon viisautta kohtaan. On aika levätä, muistella ihania kesämuistoja ja kerätä voimaa uutta kasvua varten.

Voisi sytyttää uuniin tulet, tehdä tulista pataruokaa, leipoa leipää, sytyttää pöytään kynttilän ja nauttia syksyn antimista villasukat varpaiden lämmittiminä. Eikös kuulostakin hyvältä?